Saarnaaja Ies-Pietin ja Emil Melanderin keskustelu

 

Kristina ja Per Vasara (Ies-Pieti)

Kapteeni, myöhemmin eversti Emil Melanderin artikkeli jatkuu seurakuvauksen jälkeen keskustelulla Ies-Pietin kanssa.  Melander vieraili Lannavaarassa ja osallistui siellä pidettyihin seuroihin helmikuussa 1895. Kokouksessa Lannavaaraan saapuneet Ruotsin Lapin maallikkosaarnaajat antoivat lausunnon, jossa he asettuivat lestadiolaisen herätysliikkeen kirkossa pysymisen kannalle. Lausunto julkaistiin ensiksi Ruotsissa Vårt Land-lehdessä (n:o 85, 11.4.1895), sen jälkeen Haaparannanlehdessä (22.5.1895) ja tämän jälkeen lukuisissa ruotsalaisissa ja suomalaisissa sanomalehdissä. Vårt Landissa ollut julkilausuma on osana kapteeni ja kirjailija Emil Melanderin (1856 – 1930) useampiosaista kirjoitusta Bland finnar och lappar = Suomalaisten ja lappalaisten keskuudessa. Artikkelisarjan kahdeksannen osan hän on otsikoinut Bland laestadianer =Lestadiolaisten keskuudessa. Kuvattu keskustelu lienee käyty silloin.

-------

Oli Ies-Pietilläkin ollut myrskyinen aikansa. Mikä väkijuomien orja hän olikaan ollut? Kun rannikon kauppiaat ja salakapakoitsijat sijaitsivat houkutelleet häntä paloviinalla saadakseen häneltä hänen poronsa, miten usein hän olikaan kiusaukseen. Ja mitä kaikkea olikaan hän silloin tehnyt juovuksissa hurjana ollessaan. Mutta Herra oli etsinyt häntä. Lain vasaralla oli Jumalana palvelija rovasti – niin kutsutaan vielä tänäkin päivänä rovasti Laestadiusta -lyönyt kovalle sydämelle siksi kunnes se aivan murtui. Ies-pieti oli saanut uuden sydämen ja uuden mielen. Koko hänen elämänsä oli muuttunut. Ja kun hän nyt harhaili poroineen erämaassa, kulki hän kuitenkin määrättyä päämaalia kohti: samaa, jota kohti hänen mestarinsakin oli kulkenut. Mestarin sanat johtivat hänen elämätään. Voi olla, ettei hän aina niin tarkoin ymmärtänytkään sanojen sisältöä, mutta hän tunsi äänen, rakasti sitä ja tänä iltana oli hän luullut kuulleensa sen rakkaan äänen ja sen vuoksi oli kyyeleet virranneet pitkin hänen ryppyisiä poskiaan.

”No, sinä tukholmalainen kapteeni, mitä sinä pidät näistä laestadiolaisista? kysyi kokousten jälkeen minulta Ies-Pieti. ”Kyllä minä pidän heistä”, vastasin. Tosin teidän joukossanne on kaikenlaista kansa, mutta kyllä minä luulen, että useimmat täällä olijoista rehellisesti ovat sitä mitä näyttävät. Minun mielestäni kuitenkin voisitte olla hiukan hiljempaa, eikä pitää sellaista melua. Tuskin voi kuulla, mitä saarnaaja puhuu”

”Niin ei pidä sinun puhua”, virkkoi Ies-Pieti, ”sehän on Pyhä Henki, joka on liikkeellä aivan kuin helluntaina. Etkö luule, että hekin silloin huusivat ja kulkivat ympäri huonetta kuten me?” ”Ei ole kerrottu siitä Raamatussa sanoin. ”No, mutta sanotaanhan Daavidistakin, että hän tanssi liiton arkin edessä,” vastasi Ies-Pieti. ”Se oli sen tähden, että hänellä oli Pyhä Henki”. ”Niin tosin kerrotaan, että hän tanssi, mutta ei kerrota, että hän huusi ja kirkui, eikä myöskään, että hän huudollaan häiritsi ketään saarnaajaa”, huomautin. Mutta kyllä joku saarnasi, väitti ukko. ””Missä siitä puhutaan”, kysyin. ”Enkä sitä paitsi voi uskoa, että Pyhä Henki puhuu saarnaajan kautta ja samalla panee toimeen senlaisen melun teissä, ettei voi edes kuulla mitä hän puhuu. Sitä paitsi miten voi Ies-Pieti itse istua paikallaan ja hiljaa koko ajan. Olen kuullut, ette sinä milloinkaan tule liikutuksiin. Mistä se johtuu?”

Se johtuu siitä, että minun sydämeni on niin kova”, vastasi ukko kyyneleen tunkeutuessa silmäkulmaan. ”Tule auttamaan minua, Raattamaa”, lisäsi hän sitten, ”tämä Tukholman poika ei tahdo uskoa, että se on Pyhä henki, joka meissä vaikuttaa”.

Jatkuu…