Matarinki[1]
Kallis vanhiin ja uskollinen Sionin muurin vartia Johan Raattamaa!
Saivomuotkassa. Jumalan armo ja rauha lisääntyköön teille ynnä huoneena ja kaikkein valittuin
kanssa Herramme Kristuksen kautta nyt ja päiväimme loppuun asti.
Wiimi kirjeene edestä saan lausua teille sydämeni kiitokset, jonka olemme
saaneet vastaan ottaa, tällä vielä ollessamme, sotassa omma lihaa, perkelettä
ja maailma vastaan. Wieläpä olemme ynnä kanssanne uskomassa kaikki synnit ja
heikkoudet anteeksi annetuiksi Jesuksen kalliin nimen ja veren akutta; uskomme
myös että armo riittää meille kuolemaan asti, sillä uudella ja elävällä tielä,
jonka Herramme Jesus on meille valmistanut oman verensä kautta! Ja vielä ylösnousemisessa
saamme asettua kokonaansa synnittöminä Jumalan ja Karitsan kirkasten kasvoin
eteen riemulla, kaikkein maasta ostettuin paljoudessa suuren Sionin
avaruudessa, jossa lakkaamatta ylistys virsiä saamme kallis vanhiin veisata,
ynnä ammenta ja Halleluoja; kunniaksi sille jonka veren kautta olemme voiton
saaneet.
Mitä kysyitte Hoikasta, niin en ole luullu sen erityistä vaikuttaneen. Sillä se
näyttää, ettei voi lampaan hahmo hänessä kyllin peittää sisällistä susi
luontoansa. Mutta kyllähän Hoika voipi kalusta mennä semmoisille, joilla on
hengellinen viha elävälle kristillisyydelle.[2]
Weljemme Petter Stark on marjansa kanssa tullut takaisin keski Suomesta, ja on
asettunneet Tornion kaupunkiin, josta on ostanut itselleen kartanon. Kyllähän
nämät siiskot olis tarvittu Edellä Suomessakin, vaan ompahan Petteri hyvä
saarnaaja täälläkin, ja on Kristillisyydelle ilman rasitusta kutsun ja
lähetyksen suhteen.[3]
Pekanpäässä veljemme Kalla Alatalo on sairastamassa, ehkä ei juuri huonona,
kuitenki hivumalla kuluvat hänenki ruumiilliset voimat. Että on uskottava, että
tämäki kallis veli saapi piian pois muutta tästä mailmasta, joka epäilemättä
jättää siansa auvomaksi, ja ikävällä kaipavaksi niille jotka rakkaudessa ovat
oleet hänen kanssa. Joka on monta kymmentä vuotta ollut Kristittyjen
kestikievarinna. Knuutin veli jo pelkää ikävää jos hänen pittää jälkeen jäämän
tästä veljestä, jonka kanssa on ollut aina särkymätön rakkaus.[4]
Kristillisyys on
täällä paikoissamme entistä myöden rakkaud[e]ssa olemassa. Ei myös ole nyt
Ala-Kainuusta erityistä minulle kuulunut Luulisin sielä olevan nyt paremasti
asiat kuin edesmenneinä aikoina kristittyin seassa.
Ihmiset elävät nyt täällä terveinä, ja kuolo on harvinaista tätä aikaa, ehkä
muutamin paikoin Suomen puolella liikkuu feberi. Jumalattomuus vain paisuu
tulvan tavalla, salakrouvaritten avulla, joka paikassa täälläpäin. Niin että
ikäväksi tulee meillä, ja vaivaksi eläminen tässä pahassa mailmassa. Mutta se
toivo kuitenki iloiseksi tekee sydämen, että piian me saamme matkasauvan laskea
tälle puolen sillattoman virran. Ja saamme kokonaansa sekä oman turmelluksen
että pahentuvaisen mailman ynnä kaikkien kiusausten kanssa yhdessä
autuaallisessa hetkessä jättää. Ja täydellisesti ilman lakkaamatta kirkasta ilmaa nautita paradisin ilossa
Karitsan istuimen edessä.
Odottaisame lunastuksen hetkeä olkaamme rakas ja kallis vanhiin ynnä kaikkein
Jesuksen verellä puhdistettuin kanssa valppaat ja hyvässä turvassa koska
syntimme ovat anteeksi annetut. Ja nimemmä elämän kirjaan kirjoitetut. Onhan
asiamme nyt hyvin kun onnelliset ja autuaat olemme ajassa ja
ijankaikkisuudessa! Lopuksi sanovat tääldä kaikki veljet ja sisaret teille ynnä
Karuliinan kanssa rakkauden terveisiä, vaan olkaa tee ynnä rakastajittenne
kanssa minulta tytärteni kanssa rakkaala sydämelä tervehtetyt. Pyytän rukoilla
edestäni. sitä toivo sisarenna kallimmassa uskossamme ja matkakumppani elämän
kaitaala tielä.
Thilda Fogman
[1] Kansallisarkisto. Kierin kokoelma. Kirjeen päiväys puuttuu. Ajankohta on sisällön perusteella määriteltävissä syksyyn 1891 tai alkutalveen 1892. Ks. Raattamaan kirje Petter Aapraham Starkille 4.2.1892 (Raattamaa 1976, n:o 249B).
[2] Pastori Johan Jakob Hoikka (1854-1917) oli syntyisin Rovaniemen Muurolasta ja hän tunsi hyvin lestadiolaisuuden jo lapsuudesta kotiseudultaan oman sukunsa piiristä. Hänen veljensä oli valtiopäiväedustaja Iisakki Hoikka (1840 – 1917). Hoikka lähti monien muiden tavoin siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin kesällä 1873. Duluthin seudulla asuessaan Hoikka osallistui apostolisluterilaisten seuratoimintaan ja hyvän lukutaitonsa vuoksi häntä käytettiin myös tekstinlukijana ja hän piti myös itse hartauspuheita. Lestadiolaisryhmän organisoijana seudulla toimi Vesisaaresta muuttanut Juho Drufva. Hoikka ystävystyi samoihin aikoihin ruotsalaistaustaisen Augustana-synodin pappisseminaarin käyneen pastorin kanssa. Tämä kehotti häntä lähtemään opiskelemaan Rock Islandissa Illinoissa sijaitsevaan pappisseminaariin. Kahdeksanvuotinen opiskelu siellä alkoi vuoden 1875 syksyllä. Opiskeluaikanaan hän osallistui sekä ruotsalaisten että suomalaisten evankelisluterilaisten seurakuntien toimintaan Pohjois-Michiganissa. Samalla syntyi jännitteitä apostolisluterilaisten kanssa. Kesällä 1879 sekä Hoikka että Takkinen käynnistivät samaan aikaan kilpailevat suomalaiset lastenkoulut Calumetissa / Red Jacketissa. Hoikka myös saarnasi Calumetin evankelisluterilaisessa kirkossa. Vuonna 1881 hän kiersi saarnamatkalla Escanabassa, Ishpemingissä, Negauneessa, Republicissa ja Humboldtissa sekä suomalaisten että ruotsalaisten keskuudessa. Papiksi hän valmistui kesäkuussa 1883, jolloin hän siirtyi Astorian suomalaisen evankelisluterilaisen seurakunnan papiksi elokuussa 1883. Myös täällä syntyi vastakkain- ka kilpailuasettelu lestadiolaisten kanssa. Hoikka oli vuonna keskeisiä henkilöitä, kun Suomi-synodi perustettiin vuonna 1890. Saman vuoden kesällä Hoikka palasi Eurooppaan, jossa hän asettui Härnosandin hiippakunnan palvelukseen Ruotsissa. Marraskuun alussa 1890 alkoi Hoikan työ suomenkielisten seurakuntalaisten keskuudessa Tornionjokilaaksossa. Melko pian hän ajautui sanomalehtien palstoilla väittelyihin arvosteltuaan paikallista seurannallista aktiivisuutta artikkelillaan ”Tarvitaanko kontrahti-apupappia Ruotsin suomenkielisissä seurakunnissa?” Siinä hän valittaa suomalaisseutujen kärsivän hengellisestä rappiotilasta ja kaiken hengellisen hartauden ja pyrkimisen loppumisesta. Hoikka haki melkein heti Ruotsiin saavuttuaan Hietaniemen seurakunnan kirkkoherran virkaa, mutta ei saanut vaalissa yhtään ääntä. Asuinpaikkana oli Haaparanta. Hoikka palasi perheineen Amerikkaan, jälleen Astorian suomalaisen evankelisluterilaisen seurakunnan palvelukseen Oregonissa. Toisen kerran Hoikka pyrki papiksi Ruotsiin Härnosandin hiippakunnan alueelle kesällä 1899. Tuomiokapituli puolsi anomusta, mutta tästä aikomuksestaan hän kuitenkin luopui vuotta myöhemmin ja siirtyi Michiganiin Chrystal Fallsin suomalaisen seurakunnan papiksi. Ks. ASL 3/18.7.1879, 4/25.7.1879, 13/26.9.1879, 3/20.1.1882; Haaparannanlehti 8.8.1883, 12.2.1890, 14.1.1891, 21.1.1891, 11.2.1891, 18.2.1891, 18.3.1891, 29.4.1891, 3.6.1891, 20.9.1893, 3.8.1899 ja 9.8.1900; Kirkollinen Kalenteri 1918, 192-196. J.K. N(ikander): Muistosanoja: J.J.Hoikka; Raymond W. Wargelin: The Life of Jacob J. Hoikka and His Share in Democratizing the Suomi Synod, 23-24, 26, 29-30, 33, 47-49, 76-78, 88, 162.
[3] Saarnaaja Petter Aapraham Stark (1827 – 1909) oli palannut Norjasta syntymäpitäjäänsä Ruotsin Ylitorniolle, mutta solmittuaan toisen avioliittonsa Kivijärvellä 16.9.1888 sysmäläisen aatelisneidon Marie Lousie Stjerncrantzin (1849 – 1926) kanssa oleskeli paljon Etelä-Suomessa. Tornioon hän siirsi kirjansa kesällä 1894. Raittila 1967, n:o 484.
[4] Saarnaaja Karl Petter Knuuti (1818 – 1902). Raittila 1967, n:o 192.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti