perjantai 11. joulukuuta 2020

Wanhoja kirjeitä 30. August Lundbergin kirje Pauli Rantalalle 2.9.1913

Skibotnin rukoushuone Lyngen-vuonon pohjukassa on ollut pitkään  niin sanotun lyngeniläisyyden keskeinen kokoontumispaikka


Olen tässä Wanhoja kirjeitä-sarjassa julkaissut useita kirjeitä, jotka ovat liittyneet Pohjoi-Norjan lestadiolaisuuteen ja siellä syntyneiseen erimielisyyksiin. Pohjois-Norjan lestadiolaisten keskinäiset ristiriidat eivät suinkaan kadonneet, vaikka 1900-luvun ensimmäisinä vuosina ajan rajan toiselle puolelle siirtyivät riitojen keskeiset osapuolet, saarnaajat Paulus Palovaara ja Kalle Neljäskunta. Pohjois-Ruotsin lestadiolaisten jakautuminen "itäläisiin" ja "länsiläisiin" heijastui Norjassa aluksi niin, että Norjan läntiset lestadiolaisyhteisöt valitsivat pääosin länsiläisyyden ja Tromsan seutu sekä Ruija itäläisyyden. Jakolinjat kuitenkin häilyivät pitkään ja melko pian Jyykeän (Lyngen) lestadiolaisuus erkaantui omaksi ryhmäkseen. Yhtenä syynä opillisten painotuserojen lisäksi olivat kasvavat jännitteet  saarnaajien Erik Johnsen ja Olli Koskamo välillä. Tilannetta kuvaa hyvin tämä August Lundbergin kirje Pauli Rantalalle 2.9.1913.

------

Lannavaara 2.p. syysk 1913

Rakkaalle veljelle Pauli Rantala emäntänsä kanssa.

Olemme hyvin tyytyväiset Sionin Lähetyslehden kanssa (alkoi ilmestyä vuonna 1912). Kohta olisi halu itselleki sinne lähättää jonkun vähäsen preevin, mutta ei taideta otta sisälle kuin olen tuntematoin. Tilasin menhenä vuonna lehtiä, että lähättää postietu antia vasten, mutta ei ne lähättäneet. Hauska oli nähdä veljen kertomus Alation kokouksesta. Olin Tjellbottenin seurahuonessa saarnaamassa, kuin Sandberg emäntinensä meni sivu sinne Alatioon. Minulla oli mieli lähteä sinne, mutta ei laskeneet Ofodilaiset kristityt, kuin he vuoden olivat odottaneet tuloani ja kokoukset olivat etua kuulutetut. Olisi suurille joukoille suuret petokset tulleet kokoontumisen suhteen. Paljon oli, jotka sanoivat, jos nyt ei Lundberg olisi sattunut täällä olemaan, niin olisimme mennet Alatioon. Yksi asia oli kuitenkin, joka pani heitä vähän ihmettelemään, se oli, että heillä oli tietoa, että Koskamo oli kutsuttu kokoukseen, mutta ei Jonsan Erkin, vaan kaikki oli kutsuttu aviisi-ilmoituksella, joka oli Norgan ilmoitus byråå toimittanut. Minulla on ollut täällä se tapa, että olen aina saman verran kunnioittanut molemmat Koskamo ja Jonsan Erkki. Koska nyt valitsitte Koskamon jäseneksi johtokuntaan, vaikka hän oli poissaolevaisena, niin se olisi ollut soma antaa sama kunnia Jonsan Erkille ja jos kokous nyt tulee Vesisaareen, niin se voisi sopia Sandstarndiin vuosi jälkeen, sillä siellä on hyvä kokoushuone ja paljon kortelisijoja huoneen vieressä.

Minulla oli tänä vuonna kokous siellä juurin kuin te olitte Alatiossa. Minulla oli silloin puolitoistatuhatta ihmistä koossa, joista 1000 paikoin oli kristityitä ja ei kuitenkaan ollut hätä kortelista. Mutta nyt tuli niille ihmisille ajatus, että Koskamo seisoo Alatian kokouksen takana vaikka salassa, ja tämä on vahingollinen. On heillä myös kuulunut sanomia, että Alation kokous Suomen avulla aikoo toimittaa saarnaajia Jyykiaan sitä vasten, että kääntää ihmiset pois Jönsan Erkistä, joka tekee, että ihmettelevät toimeen, koska he uskovat itsensä autuaaksi Kristuksen lunastuksen tähden ja 70 vuoden paikoin ovat pitäneet laestadialaista kristillisyyttä ja kutsuneet saarnaajia ja lähättäneet saarnaajia ja nyt toimitetaan heille saarnaajia  niin kuin pakana paikkaa, vaikka uskova monta mustempaa paikkaa löytyvän Norgassa. Näin puhuvat preevit sieltä. Siitä kyllä on vähän ajatella meillä, jotka haluaisimme pittää seurakunnan koossa, että olisi yksi Sionin tytär.

Tämän olen kirjoittanut teille sydämen rakkaudessa ja en halua, että te sen muille annatte tiedoksi, vaan itse pidätte punnituksen alla asioitten hallitessa. sillä jos ahneuden perkele on ruma NIIN EI SUINKAAN VALLANHIMO JA KUNNIAN PERKELE OLE PIENEMMÄT VAHINGOT TEHNEET KRISTIKUNNASSA. Ajatukseni On, että Koskamo ja Jönsan erkki molemmat saarnavat autuaaksitekeväistä oppia ja että sanankuuliat, jotka sille saarnalle ovat kuuliaiset tulevat autuaaksi ja että ne viat, mitä molemmin puolin tuodaan toista vastaan, ovat rakkauden puutteesta. Jos rakkaus tulisi, ei puhuttais mitään vioista. Ajattelen, että Koskamolla on suuremmat lahjat uskon vanhurskaudesta saarnaamaan ja Jönsan Erkki on valvomisen saarnaja, mutta molemmat lahjat olisivat kalliit ja tarpeelliset Herran seurakunnassa, jos niitä oikein käytetään ja seurakunta voisi hallita saarnaajiansa, ettei ne pääse herraksi lauman päälle, vaan pysyisi, kuten Kristus opetti viimeisen yön ollessa opetuslasten kanssa yhdessä palvelijoina ja pieninä, jotka tuntevat, että se on armo, jos lahjallamme saamme palvella Herraa tällä lyhykäisellä viipymisen ajalla. Toivoni on nyt, että veli vastaa minulle mielipidettänsä avonaisesti. Lupaan, että se pysyy minun takana, se,  joka ei sovi ulos laskea

Rakkauden terveisiä on lähetetty Norgan kristityiltä, tulin sinne kesäkuun alkupäivinä ja tulin kotia 3 p. elokuuta Sillä ajalla uskon tervehtelleeni 6000 kristittyä. rakkauden tervesiä sanovat kristityt täällä ja minun vaimoni ja lapset. Rukoilkaat edestäni ja anteeksiantakaat viat ja puutteet. Taivaan Isän armo ja siunaus olkoon kanssanne, rakas veli herrassa, Toivottaa heiko matka toverinne

Aug. Lundberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ett typiskt laestadianskt brev

  Jag har under de senaste veckorna gått igenom brevväxling mellan olika laestadianska predikanter. Tills vidare har skrivit upp cirka 200 g...