Syyskuun 15. päivä vuonna 1875 kokoontui Kuopion hiippakunnan papisto piispa Robert Valentin Frosteruksen johdolla pappeinkokoukseen, jossa toisena yleisenä kokouksen keskustelunaiheena oli "Mitä kokemuksia papistolla on niistä hengellisistä liikkeistä, joita usioissa paikoissa on ilmestynyt, ja joita wiime kokouksessa oli puolutesttu ja wastustettu." Keskustelu koski lopulta ainoastaan lestadiolaisuutta. Uusi Suometar julkaisi 22.9.1875 pappeinkokokouksen keskusteluista yhteenvedon. Lestadiolaisuuta koskeva osuus alla:
Toinen kysymys nosti wilkkaan ja kauan kestäwän keskustelun. Puheenjohtaja luki aluksi joukon tuomiokapitulille tulleita kertomuksia hengellisistä liikkeistä hippakunnan eri osista, niinkuin Leppäwirroilta, Pudasjärweltä, Lumijoelta, Oulunsalosta, Kemijärweltä j. n. e., joista jotkut puolustiwat,toiset moittiwat willi-uskolaisuutta.
— Tohtori [J. J.] Bergh [Limingasta] pyysi lausua olleensa kyllin tilaisuudessa tulla likemmin tuntemaan willi-uskolaisten eli hihhulien niin uskonnollista tuntea kuin ulkonaistakin elämää. Uskowaiset, joksi he itseänsä nimittämät, heittäwät pois kaiken pyhän raamatun ja muidenkin uskonnon peruskirjain lu’un. Ainoasti Lutherin ja heiltä pyhinä pidettyin miesten kirjoja luetaan ja selitetään miten osataan. Seuroissa syleillään, suudellaan, hypitään, tuomitaan pappeja ja muita heidän mielestään uskottomia ja pidetään jos jotakin kujetta. Kirkossa käynti, sakramenttein nautinto hyljätään ja seurataan waan omia oppimestareita, jotka useinkin owat aiwan oppimattomia hengellisissä asioissa ja pettureita. Walhe papeille ja muille lahkoon kuulumattomille pidetään luwallisena, ja joka totuuden puhuu seuran asioista siihen kuulumattomille, hänen on saatawa se syntinsä anteeksi ja uusi synninpäästö, jos tahtoo lahkoon kuulua. Todellisesta synnin surusta ei ole mitään huolta kun uskotaan, niin nautitaan waan taiwaallista hurmeuttamaa riemua ilman katumusta, todellista sydämmen puhtautta ja uudesta-syntymistä uskotellaan waan hengen olewan, joka heille ilmoittaa kaikki. Haureutta puolustetaan, jos sitä sattuu, sillä että Abrahamillakin oli kaksi waimoa ja Salomonilla kolme sataa. Häwyttömyyden puolustus menee niin pitkälle että sanotaan: Kristuskin oli yksinäinen poika, huonompi kuin me, mutta tuli jumalaksi kun sai hengen.
— Prowasti Pfaler lausui Lapissa pappina ollessaan tulleensa tuntemaan niiden joukossa todellisiakin kristityitä, jotka ehkä monikin yksinkertaisuudessaan lienewät tulleet lahkolaisten seuraan wietellyiksi kawaloilta opettajilta.
— Kirkkoherra Montin Terwolasta sanoi huomanneensa että lahkolaiset heittäwät pois kaiken kirjain lu’un, — ainoasti heidän pappinsa lukewat koko lukuja ulkoa raamatusta, woidakseen wastustella pappeja ja luuloitellakseen suurta taitoa itselleen, waan kun ei muut kukaan lue raamattua, eikä ollenkaan ajattele, woipi heille antaa siitä kokonansa wääriä käsitteitä.
— Tohtori Andelin sanoi piispantutkinto-matkoillaan tulleensa huomaamaan, että tämmöisiltä uskowaisilta puuttuu rakkaus totuuteen, se on, totuuden tunto, joka jo on merkki heidän puuttumasta totisesta jumalisuudestaan, kun puhutaan ja selitetään papeille toisin kuin asiat oikeastaan heidän keskuudessaan omatkaan.
— Tohtori Bergh lausui suuren surunsa siitä, että muutamat papit Heikelit ja Bäckmannit owat ruwenneet kawalasti puolustamaan kirjoituksissaan willi-uskolaisia ja omistamat heille oppia, jota heillä ei ole, ja kieltäwät mitä löytyy, ja waati että he kiiruummittain asetettaisiin tuomiokapitulin tutkittawiksi.
— Kirkkoherran-apulainen Durchman selitti ettei willi-uskolaiset pidä, heidän mielestään, uskottomainkaan pappein jakamia sakramentteja kokonaan armottomina, waan tarwitsee kumminkin wielä uskowaisten kätten päällepanoa hengen saawuttamiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti