 |
| Pielisjärven / Lieksan vuonna 1979 palanut kirkko, jossa Jaakko Veijolakin saarnasi. |
Jaakko Veijolan kirje Oskar Heikelille 29.3.1885[1]
Pielisjärvi 29 päivä Maalisk 1885.
Rakas veljeni, Oskar!
J[uma]la, rakas isä virkistäköön meitä rauhansa tuntemisessa!
Monin kerroin kiitän tervetulleesta kirjeestäsi. Sain se marianpäivän aattona,
kun tulin kotiin kinkereiltä. Jo päällekirjoituksesta arvasin, että se oli
sinulta, sillä olenhan aina ollut uskomassa, ettet minuakaan unhota. Neuvosi,
joita kirjeessäsi annoit, olivat sangen opettavaisia. Täällä on paljon heränneitä
ihmisiä, jotka ovat sekaantuneet omanvanhurskauden harjoitukseen ja ovat ”armon
kerjäläisiä”. Minä olen heille koettanut saarnata evankeliumia ja näyttää, ettei
J[uma]lan valtakunnassa ole kerjäläisiä, vaan lapsia. Ja niin heidän täytyy
myöntääkin ”ka, niinhän se on”. Muutamat ovat seuranneet minua kinkerimatkoilla
monta päivää. Olen kahtena pyhänä pitänyt pitäjällä jumalanpalveluksenkin ja
väkeä on ollut niin kuin voit arvata olevan semmoisessa pitäjässä, jossa on
päälle yhdentoistatuhannen hengen. En ole joutanut valmistelemaan itsiäni
toimituksiin, vaan on täytynyt uskoa J[uma]lasta hyvää ja hän onkin antanut
sanomista. Ihmiset täällä kuuntelevat ”suu auki”, vaikkei minulla ole ollut
mitään suuhun annettavaa. Sen näkee, että heiltä puuttuu jotakin – varmaakin rauhaa
J[umala]ssa. Kun heitä vain sais selville omastavahurskaudesta. Kyllähän
karjalainen osaa myöntää, vaan ei itse työssä toteuttaa, mitä myöntää. – Kolme viikkoa
olen saanut järjestään olla kinkereillä, niin että nyt minun aikanani on
pidetty 18 kinkerit, vaikka suurin osa oli jo pidetty, kun tänne tulin.[2]
Wiime perjantaina olivat viimeset, niin
että nyt saa vähän huoahtaa. kyllä täällä tuntuu työtä olevan: Tänään pidin
j.p.p. raamatunselityksen pitäjäntuvalla ja oli niin paljon väkeä kuin itse
tuvan ja sen porstuan seinät voivat kestääkin. Herrasväkeä on täällä paljon ja
nekin olivat ”miehissä” kuulemassa ”hihhulipappia”. Kuinka kauan he jaksanevat
kuunnella?! Wiime pyhänä, kun pidin j. palveluksen lähellä Nurmeksen rajaa, oli
pari kuormaa kristityitäkin siellä Nurmeksesta. Myöskin Juuan pitäjästä on
ollut kuulijoita. herra näkyy tekevän työtään ihmisten seassa.
Minulle
oli loista kuulla, että k.herra Bäckman[3]
on tarjonnut minulle apulaisen paikkaa luonaan. Mutta tässä postissa en voi
antaa varmaa vastausta, sillä en ole vielä itse selvillä asiasta. Itse
uolestani olisin valmis täältä ”juoksun kyytiä”, vaan Jlan tahto on ennen
kaikkea selville saatava. Jos se on Jlan tahto, että minun tulee olla täällä,
niin mielummin tahdon kärsiä ikävää y.m. kuin tehdä vastoin hänen tahtoaan,
sillä tahdonhan hänelle uhrata henkeni, sieluni ja ruumiini. Eihän täällä juuri
hupaisat päivät ole, sen kyllä arvaat, kun asuu ”jumalattomassa pappilassa”.
Ensi postissa – siis viikon päästä – tahdon varmemmin kirjoittaa k.herra
Bäckmannille, kun saan keskustella heränneitten kanssa sekä myöskin Nurmeksen
kristittyjen kanssa, joita on taas aikonut tänne tulla pyhille. En luulisi
k.herra B:n voivan maksaa minulle sitä palkkaa kuin minulla on täällä. Sillä
minulla on hyvät ehdot Saan vapaan ylöspidon ja yhdeksänsataa markkaa sekä muut
pikkutulot. Kyllähän alentaisinkin vaatimuksiani siellä ihmisten ilmoissa. Jos
taas täällä pidän oman ylöspidon, niin kuin ehkä täytynee syyskesästä alkain,
kun Grönholmin[4]
herrasväki muuttaa täältä Helsinkiin, niin saan tuhatneljäsataa. Palkkaehdot
eivät arvellakseni parane muuallakaan. Vaan niin kuin sanottu, ensi postissa
annan lähempiä tietoja Ylivieskaan. – Muutoin pelkää, etteivät tuomiokapitulin
herrat suostuisi muuttamaan minua täältä, koska he eivät suvainneet minua Iihinkään,
vaikka minulla oli sinne kutsumus setä Thauvonille.[5]
Ei ne herrat tuntuneet oikein tykkäävän meikäläisistä siellä tuomiokapitulissa.
Luulen melkein, että Emil Th[auvon][6]
ehkä sais marssia tänne, jos minut täältä siirrettäisiin. Ja Emil ehkä katselis
minua sitten kovin karsailla silmillä. Tapahtukoon Herran tahto niin maassa
kuin taivaassa!
J[uma]la,
rakas Isä, kulettakoon meitä aina lähemmäs omaa sydäntänsä. Kyllähän matkalla
joudumme usein taistelemaan pahan sydämemme kanssa, vaan eipä siitä tunnu
elämää lähtevän. Sentähden on parempi, että käännämme valvomisemme yhteen parempaan
sydämeen, joka on palava rakkaudesta. Siellä ristin juurella pehmenevät kovat
sydämemme, siis ohjatkaamme matkaamme sinne.. Siellähän muistamme, että olemme
armosta autuaat.
Weli
rakas, muista rukouksissasi minuakin, että aina jaksaisin valvoa. Tervehdä
J[uma]lan valituita siellä, erittäin omaa emäntääsi ja pientä poikaasi
tuntemattomalta setältä. Ole itse tervehditty rauhan ja rakkauden terveisillä.
Voi hyvin! Älä nyt jätä yhteen kertaan kirjoitustasi minulle.
Weljesi uskossa
Kauppilan Jaakko[7]
[1] OMA. Heikeliana 5. Albert Heikinheimon kokoelma. Aa:1/44.
[2] Jaakko Veijola oli vihitty papiksi 11.2.1885 Kuopiossa, jonka jälkeen hänet määrättiin ylimääräiseksi papiksi eli virka- ja armovuoden saarnaajaksi Pielisjärvelle.
[3] Ylivieskan kirkkoherrana vuosina 1875 – 1892 toiminut Johan Petter Bäckman (1826 – 1892), joka lestadiolaistui n. vuonna 1870 olleessaan Kemijärvellä kirkkoherrana.
[4] Pielisjärven kirkkoherrana oli Oskar Grönholm (1833 – 188%vuodesta 1878. Hän menehtyi 27.1.1885.
[5] Jaakko Veijola oli kotoisin Iistä, jonka kirkkoherrana oli lestadiolaispappi Johan Fredrik Thauvon (1828 – 1918).
[6] Johan Fredrik Thauvonin poika Emil Thauvon (1858 – 1926). Hänet oli vihitty papiksi 4.2.1884 ja oimi sen jälkeen lyhyitä aikoja ylimääräisen pappina Haapajärvellä, Iissä sekä Ylikiimingissä 1885 – 1887. Myöhemmin kirkkoherrana Pudasjärvellä ja Viitasaarella.
[7] Jaakko Veijola oli Iin Kauppilassa asuneen siltavouti Erkki Veijolan poika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti