 |
| Saarnaaja Juho Mikkola |
- Lestadiolaisuus Venäjällä, osa 1
- Lestadiolaisuus Venäjällä, osa 2
- Karjalainen marttyyri
- D. Bernhard Wennberg: Muistelmia Uhtualta ja Norja...
- "Hihhuleista" Pietarissa
- Lestadiolaisuus Venäjän viranomaisten huolena
Aikomuksenani on julkaista myös joitakin aikalaiskirjeitä. Tässä Pietarin seudun venäläisten lestadiolaisten kirje saarnaaja Juho Mikkolalle. Mikkola oli asunut pitkään Pietarissa ennen muuttoaan Terijoelle. Kirjeen lähettämisajankohtana vuoden 1930 lopussa uskonnollisten yhteisöjen järjestelmällinen vaino ei ollut vielä täydessä vauhdissa, mutta toiminta oli kuitenkin jo varsin vaikeaa. Niinpä kirjeessä ei uskallettu kertoa mitään konkreettista yhteisöä ja sen jäseniä kohdanneista vaikeuksista.
16.11.1930[1]
Teitä veli vanhus Juho Mikkola sydämellisin
terveisin taivaallisen rakkauden tuntemisessa. Ja toivotamme siunausta
kaikille, jotka ovat antaneet sydämensä syntymäseimeksi.
Meidän sydämemme halu ja rukous Herran eteen on, että laupias Jumala jatkaisi vielä teidän ikäänne köyhiä sieluja varten. Paljon on köyhiä, jotka tarvitsevat niitä taivaallisia muruja, joita on koriin koottu. Me usein täällä sielun köyhyydessä, kun rakkaan isän edessä pääsemme koolle armoalttarin eteen, muistelemme niitä suuren armon päiviä, joita olemme saaneet yhdessä viettää ja joiden muisto sydämissämme nyt kantaa meitä kohden sitä ihanaa päivää, jolloin ilmestyy se täydellisyys, jolloin ilmestyy se täydellisyys, että me tulemme Hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen kaltaisiksi. Silloin loppuvat murheemme, vaivamme ja sielumme huokaukset. Nyt vielä teemme matkaa uskossa tämän pimeyden laakson läpi, jossa aurinko usein peittää kasvonsa. Täällä on vähän tähtiä taivaalla ja matka tuntuu vaikealta ja murheelliselta.
Mutta kiitos olkoon tuolle ylimmäiselle Paimenelle Herralle Jeesukselle, että hän ei hylkää lampaitansa tässä pimeyden laaksossa, vaan saattelee lihaville laitumille ja elävän veden virroille, missä syntinen sielu voipi löytää armon ja synnit anteeksi Herran Jeesuksen viattomassa maahanvuotaneessa veressä
Sydämellisen rakkaita terveisiä koko Suomen Siionille yhteisesti meiltä kaikilta tässä itkun laaksossa, siihen iankaikkisuuden satamaan kulkevilta. Suuri sydämen halu olisi kirjoittaa teille monista suurista Jumalan ihmetöistä, mutta emme voi niitä nyt tässä panna paperille.[2]
Meidän sydämemme halu ja rukous Herran eteen on, että laupias Jumala jatkaisi vielä teidän ikäänne köyhiä sieluja varten. Paljon on köyhiä, jotka tarvitsevat niitä taivaallisia muruja, joita on koriin koottu. Me usein täällä sielun köyhyydessä, kun rakkaan isän edessä pääsemme koolle armoalttarin eteen, muistelemme niitä suuren armon päiviä, joita olemme saaneet yhdessä viettää ja joiden muisto sydämissämme nyt kantaa meitä kohden sitä ihanaa päivää, jolloin ilmestyy se täydellisyys, jolloin ilmestyy se täydellisyys, että me tulemme Hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen kaltaisiksi. Silloin loppuvat murheemme, vaivamme ja sielumme huokaukset. Nyt vielä teemme matkaa uskossa tämän pimeyden laakson läpi, jossa aurinko usein peittää kasvonsa. Täällä on vähän tähtiä taivaalla ja matka tuntuu vaikealta ja murheelliselta.
Mutta kiitos olkoon tuolle ylimmäiselle Paimenelle Herralle Jeesukselle, että hän ei hylkää lampaitansa tässä pimeyden laaksossa, vaan saattelee lihaville laitumille ja elävän veden virroille, missä syntinen sielu voipi löytää armon ja synnit anteeksi Herran Jeesuksen viattomassa maahanvuotaneessa veressä
Sydämellisen rakkaita terveisiä koko Suomen Siionille yhteisesti meiltä kaikilta tässä itkun laaksossa, siihen iankaikkisuuden satamaan kulkevilta. Suuri sydämen halu olisi kirjoittaa teille monista suurista Jumalan ihmetöistä, mutta emme voi niitä nyt tässä panna paperille.[2]
Olkaa nyt
tervehditty rakas vanhus, ja Jumalan rauhan tervehdys myös kaikille Jeesuksen
ystäville.
Suomensi usean ystävän puolesta
Fedosija Aleksejeva.
Suomensi usean ystävän puolesta
Fedosija Aleksejeva.
[1] Perimätiedon mukaan venäläisten lestadiolaisten
vainot alkoivat vuonna 1927 ja keskeiset henkilöt olisi tämän mukaan karkotettu
Kazakastaniin, mm. kirjeen kääntäjä Fedosija Aleksejeva. Asiakirjat kertovat
kuitenkin karkotusten alkaneen vasta vuosina 1933 – 1934. Vielä on epäselvää, karkotettiinko osa jo vuonna 1927, mutta pääsi palaamaan välillä takaisin kotiseudulleeen, vai onko perämätiedossa virhe. Ks. Venäjän
vanhojen uskovaisten ryhmähaastattelu 1.7.1995.
[2] Virke kertoo, etteivät kirjeen
lähettäjät uskaltaneet vapaasti kirjoittaa kaikkia kuulumisiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti