perjantai 23. heinäkuuta 2021

Lestadiolaisperinteen hiipuminen Amerikassa

Monet lestadiolaisen alkuherätyksen keskeisten vaikuttajien lapset siirtyivät 1800-luvun lopulla Pohjois-Amerikkaan siirtolaisvirran mukana. Uudelle manterelle syntyneet siirtolaisyhteisöt antoivat mahdollisuuden paitsi parempaan elintasoon, myös sinne syntyneiden lestadiolaisyhteisöjen henkisen, hengellisen ja usein myös taloudellisen tuen uuden elämän aloittamisessa. Muun muassa useita Lars Levi Laestadiuksen sekä Juhani Raattamaan jälkeläisiä siirtyi uudelle mantereelle. Monet heistä nousivat Amerikan lestadiolaisyhteisöissä merkittäviin asemiin. Eräs heistä oli saarnaaja Juhani Raattamaan poika Petteri Raattamaa (1849 - 1921), joka muutti New York Millsiin Minnesotassa keväällä 1883. Seuraavassa sukupolvessa perheen lestadiolaisperinne kuitenkin hiipui. Oli hyvin tavallista, että lapset hylkäsivät vanhempiensa uskonnollisen perinteen, ja joko jättäytyivät pois kokonaan uskonnollisesta toiminnasta, tai siirtyivät muihin uskonnollisiin ryhmittymiin. 

Käsitykseni mukaan Petteri Raattamaan jälkeläisiä ei enää ole mukana minkään lestadiolaisryhmän toiminnassa Amerikassa. Sama koskee ilmeisesti muiden muassa Juho Takkisen, Juho Kierin, Henrik Kollerin ja Juho Pollarin jälkipolvia. Se sijaan Laestadiuksen ja Arthur Leopold Heidemanin jälkeläisiä on edelleen mukana, ainakin jossakin määrin, lestadiolaistaustaisissa seurakunnissa.

Petteri Raattamaan lapsista tuli menestyneitä, koulutettuja ja mallikelpoisia kansalaisia. Ohessa John Petter Raattamaan, menestyneen minnesotalaisen liikemiehen muistokirjoitus Siirtokansan Kalenterissa 1948:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ett typiskt laestadianskt brev

  Jag har under de senaste veckorna gått igenom brevväxling mellan olika laestadianska predikanter. Tills vidare har skrivit upp cirka 200 g...